Porilainen kaupunginvaltuutettu Anttivesa Knuuttila

Demarit – fantasiapuolue?

Demarit rakentavat suurta illuusiota puheenjohtaja Jutta Urpilaisen omasta päästä tehdyllä valtakunnallisella kunnallisvaalikampanjalla. Tarinassa ilmaisilla palveluilla ja vähäisillä veroilla luodaan uutta hyvinvointiyhteiskuntaa. Hallitusvastuussa edelliset 12 -vuotta olleet demarit eivät ole päässeet paistattelemaan hallituskautensa pituisen nousukauden aikaisilla saavutuksillaan, vaan painopiste on nykyhallituksen vastuullisen politiikan nälvimisessä. Realistisia vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole tarjottu. Ideat ovat fantasian tasolla.

 

”Unelmista todeksi” –kampanja on löyhä plagiaatti Kokoomuksen ”Suomen Toivo” –kampanjasta. Myös SDP haluaa kuulla tekstarien välityksellä, mitä kansalla on sanottavana. Kuuntelevat korvat tai lukevat silmät heille suotakoon, mutta visuaalisesti samankaltaisuuteen pyrkivä ja toisaalta vastakkainasetteluun perustuva kampanja on naiivi. Toivottavasti edellisten vaalien, lähinnä SAK:n masinoimista törkykampanjoista päästäisiin eroon ja keskityttäisiin asiakysymyksiin. Vaihtoehdottomuuden aika meni jo Kokoomuksen ansiosta, vai tarkoittaako demarikampanjan slogan sitä, että SAK:n ei-vasemmistolaisilla jäsenillä olisi nyt mahdollisuus olla tukematta demarien kampanjointia?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

pitäisiköhän demarien mennä juurilleen ja aloittaa uudestaan alusta.lipposen uusliberalistisen politiikan jälkeen voi olla vaikeaa saada kannatusta ainakaan köyhemmän kansanosan puolelta.ellei se sitten ole tarkoituskin?poliittisesta keskustasta kun ei riitä ääniä kaikille.eläkeläisiä ja työväkeä ei välttämättä voi enää viedä kuin pässiä narussa.tästä kuuluu iso kiitos netille.täältä kun saa puolueetonta tietoa jos vaan vaivautuu.aika moni sen tekee.media kun tuntuu olevan enempi kiinnostunut "tissiviihteestä".hyvä että näin vaalien alla moni ikäihminenkin saa tietoa täältä,ja niilähän sitä on aikaa.odotan mielenkiintoista syksyä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja